Sulje silmäsi jos haluat. Tunnustele millainen hengityksesi on tänään, onko se nopea vai hidas, syvä vai pinnallinen. Onko se tasainen vai epätasainen. Tunne kuinka ilma virtaa nenän läpi, se täyttää rinnan ja pullistaa vatsaa. Ja tunne kuinka se poistuu ensin vatsanseudulta, sitten rinnan läpi ja ulos nenän kautta.
Osa naisista ei koskaan sulje silmiään, he katselevat tiiviisti kattoon joogamatoillaan. Yhdellä on vaikeuksia maata suorana ja rentona, hän pyrkii suojelemaan kehoaan käsillään tai säärillään. Toinen ei ymmärrä omaa kehoaan, kuinka se toimii ja kuinka se liikkuu. Kuin koko keho olisi jatkuvassa jännityksessä, kireänä stressistä ja jostain syvältä huutavasta huolesta. Moni hengittää vain pintapuolisesti rintaan.
Teini-ikäisen tytön posket jännittyvät, silmät kutistuvat viiruiksi. Hän nostaa kätensä kasvojensa suojaksi. Lattialla maatessa ja omaa hengitystä tarkkaillessa hengityksemme voima on ihmeellinen, se nostaa tunteet ja muistot pintaan.
Toinenkin tyttö peittää kasvonsa käsillään, hän kääntyy kyljelleen ja vetää säärensä sikiöasentoon.
Katselen tyttöjen kipua jatkaessani rentoutusharjoituksen ohjaamista muille naisille tässä pienessä huoneessa pakolaisten hökkeliasumusten keskellä. Esiinnousevista vaikeista tunteista huolimatta he tulevat joogatunneille uudelleen ja uudelleen. Ehkä täällä voi rentoutua edes hetken elämässä jossa ei muuten tällä hetkellä ole rentoutumiselle sijaa. Ehkä täällä voi parantua edes pikkuriikkisen.