Puulavoista rakennetussa sängyssäni, lommoksi painuneen patjani päällä vedän kaksi kerrosta peittoja pääni yli pimeässä Bekaan laakson yössä. Vällyihin hautautuneena, pieneksi paketiksi kipristyneenä odotan lämpeneväni kyllin jotta voin rentoutua ja nukahtaa. Teen pienen ilmareiän peittoihin pääni viereen, ja tunnen kuinka hyisen kylmä ilma virtaa kasvoilleni. Pienennän ilma-aukkoa, siirrän sitä eri kohtaan, lopulta päätän sulkea sen kokonaan.
Tänään tulin kotiin niin myöhään, etten enää jaksanut sytyttää tulta kamiinaan ja odottaa huoneeni lämpenemistä. Tänään nukkuisin kylmässä. Lopulta nukahdan ilma-aukkoteatteriini.
Teinpä tulet kamiinaan illalla tai en, yöksi sammutan sen, joten joka ikinen aamu herään kylmyyteen. Raahustan kylpyhuoneeseen, palelen. Lämmintä vettä ei ole, sillä sen lämmitys 30-asteiseksi kestää tunnin, suihkulämpötilaan saakka puolitoista tuntia. Heitän yöpaitana käyttämäni villapaidan yltäni, paljas ihoni tunnustelee aikaisen aamun koleutta. Puen uuden villapaidan nopeasti, menkää pois iholtani kylmyys ja koleus.
Ajamme kuorma-autolla kaukaisempiin syyrialaisten leireihin, viemme 40 säkkiä ruokaa tämän alueen heikoimmassa asemassa oleville perheille. Toissa viikolla veimme kamiinat ja viime viikolla lämmitysöljyä.
Lähestymme ensimmäistä leiriä, he näkevät kuorma-automme, siniset liivimme, ja saapuvat luoksemme. Me tuomme ruokaa, sanomme. Me tarvitsemme peittoja, he sanovat, ja sisintäni vihlaisee. Minä asun oikeassa talossa toisin kuin he, ja minäkin palelen öisin.
Samana iltana kaivan kaapeista kolmannen peiton, levitän sen sängylleni kahden aiemman peittoni päälle.