Viisivuotias tyttö hyppää syliin mutaisella aukiolla Subotican leirin vieressä. Ohikiitävän hetken ajattelen tytön kenkien maalaamaa mutaa kyljissäni, mutta sillä ei ole nyt mitään väliä.
Tytöllä on herttaiset pyöreät posket, iloinen vaaleansininen trikoopaita ja suuret silmät.
Tyttö kietoo käsivartensa ympärilleni, asettaa päänsä päätäni vasten, poski poskelle. Halaa lujasti, ahnaasti mutta lempeästi. Halaan rakkaudella takaisin, keinutan lasta, suljen silmät. Ympärillämme hyörii aikuisia ja lapsia ruokajakelumme juuri päättyessä, mutta hetken aikaa täällä olemme vain me kaksi. Toisillemme.
Lapsi rakas, en tiedä mitä olet kokenut, kuinka kauan olet jo paennut, ja mitä sinulle vielä tapahtuu. Sydämestäni toivon että saat elää, rakastaa ja olla rakastettu. Että pääset kouluun ja saat kasvaa tuntien olevasi turvassa. Ja kun sinä olet aikuinen, kukaan Eurooppaan pakeneva ei joudu elämään niin kuin sinä nyt joudut.