Viimeksi nähdessäni Aurinkosilmän annoin hänelle ja kavereilleen rutkasti ruokaa salamyhkäisesti pakettiautosta illan pimeydessä rajavyöhykkeen bensa-asemalla, 30 kilometrin päässä Suboticasta. Lähtiessä emme enää lämpimästi kätelleet niin kuin aina tähän saakka. Halasimme lujasti, toivotin onnea. Myöhemmin ymmärsin sen olleen jäähyväishalaus, hän oli valmis lähtemään.
Katselin hänen katoavan pimeyteen perunasäkkiä olalla kantaen.
—
I am in Austria, I am looking at Germany border now. Thank you so much so much for all your help Janni. Thank you.
Setänsä hylkäämä syyrialaispoika saapui eilen Saksan rajalle, ja tunteja myöhemmin saapuu Aurinkosilmänkin kuulumiset. Terveisiä Itävallasta.
Lähetän molemmille vastaukseksi peukut ja sydämet. Stay safe!
Näistä tyypeistä en ehkä kuule enää koskaan. He olivat minulle ne kaksi tärkeintä, ne kaksi joiden perään katsoin silloinkin kun he eivät sitä tienneet. Kaksi rohkeaa 16-vuotiasta, keskenään aivan erilaiset persoonat.
Toivon että he saavat Länsi-Euroopassa oikeudet jotka heille kuuluvat – ennen kaikkea oikeuden olla vielä lapsi.