Kierrän viisi päivää Keski-Kreikkaa huilaamassa, reissuun otan mukaan yhden syyrialaistoverin. Hän on odottanut vuoden kohtaloaan Kreikassa, ja odottaa edelleen. Hän pelkää tulevansa lähetetyksi Turkkiin, jossa hän vietti 7 kuukautta tehden 12-tuntista työpäivää rengastehtaassa jotta hänellä olisi varaa tulla Kreikkaan. Tule mukaan Kreikan-turneelle, sanon. Saat ajatuksesi pois jatkuvasta odottamisesta.
Käymme tippukiviluolassa Tzumerkan kansallispuistossa, se on hänen ensimmäinen kertansa ikinä luolassa. Yövymme eristäytyneessä pikkukylässä, näin talviaikaan siellä asuu vain 20 ihmistä, ja aamulla vaellamme solan läpi ja vuoren taakse vielä autiompaan lähikylään. Hän vaeltaa ensimmäistä kertaa elämässään. Käymme ikivanhassa linnassa, se on hänen ensimmäinen linnansa. Ajamme kippurateitä vuoristossa ja hän pelkää kuollakseen putoamista, mutta samaan aikaan haltioissaan kuvaa maisemaa videolle.
Hän kertoo Ateenassa tyypillisesti nukahtavansa kolmen-neljän aikaan yöllä, koska ei saa nukutuksi, mutta reissussa hän nukkuu tyytyväisenä jo kymmenen jälkeen. Hän haluaa nukkua valot päällä, pikkulamppu jossain nurkassa riittää, ja mietin onko se peruja Syyrian sodasta. Ehkä kotona oli turvallisemman tuntuista nukkua pommituksen melskeessä, kun ympärillä ei ollut aivan pilkkopimeää.
Tien päällä pohdimme moneen kertaan erilaisia elämiämme. Tarkistamme netistä moneenko maahan passeillamme voi viisumitta matkustaa (minulla 156 ja hänellä 29, mikäli hänen passinsa ei olisi merenpohjassa). Hän kertoo ettei ole ikinä ennen elämässään matkustanut muuta kuin Syyriassa työn vuoksi ja sitten sotaa pakoon.