Yölämpötilat ovat tippuneet, joinain öinä jopa pakkasen puolelle. Jokunen Ateenan keskustan metroasema pysyy poikkeuksellisesti auki läpi yön, jotta kaduilla nukkuvat eivät jäätyisi ulos.
Kierrän Refugees’ Refuge -tiimin kanssa kaupunkia yöllä jakamassa sokerista teetä ja kalkkunasämpylöitä katujen asukkaille. Porukka kiertää saman lenkin kaksi kertaa viikossa, joten toverit patjoillaan ovat tulleet tutuiksi.
Tämä penkillä puistossa vilttien alla nukkuva tyyppi on saapunut kuusi kuukautta sitten Bangladeshista, menettänyt vanhempansa, eikä ikinä paljasta päätään vällyjensä takaa. Hän vain makaa suurimman osan päivästä.
Tämä heppu on saapunut Syyriasta jo kymmenen vuotta sitten. Hän ei paperibyrokratian takia voi hakea turvapaikkaa muista maista, ja vailla työtä on päätynyt Ateenan kaduille. Kreikan vaikean taloustilanteen takia paikallisillakaan ei ole duunia, joten ei sitä riitä pakolaisillekaan.
Tämä nuori mies on kreikkalainen, työttömäksi joutunut, kadulle päätynyt. Hän lukee tyynesti kirjaa niin kuin kuka tahansa meistä kotisohvillamme – mutta hänen kotisohvansa on patja yhdellä Ateenan vilkkaimmista kaduista.
Kuljemme lähes kaksi tuntia, jaamme nelisenkymmentä sämpylää, kuulen nelisenkymmentä tarinaa. Niillä kaikilla on hyvin erilainen alku mutta ne kaikki päättyvät näille vilteille taivasalla.
Kaikki he ovat ystävällisiä sankareita, tervehtivät iloisesti, kiittävät lämpimästi. Osa on niin kotiutunut omaan sopukkaansa, puistonpenkeilleen, rappukäytävien kupeisiin, talojen seinustoille, että sitkeästi haluaa nukkua siinä eikä metroasemalla. Käy kylmät yöt nukkumassa suojassa ja tule sitten takaisin, ehdotamme. Sun paikka ei karkaa mihinkään sillä aikaa.